Alexander Albonista tulee Williams-kuljettaja, mutta miten käy Red Bull -siteen?
Kuva: Getty Images
Williams julkisti ensi kauden kuljettajakaksikkona keskiviikkona. Nicholas Latifi jatkaa tallin riveissä ja Mercedekselle siirtyvän George Russellin paikan ottaa Alexander Albon.
25-vuotiaalla thaimaalaisella on kahden kauden verran kokemusta F1-sarjasta. Debyyttikaudellaan 2019 hän aloitti kauden Toro Rossolla, mutta ylennettiin kesken kauden Red Bullille ja ajoi energiajuomajättien riveissä myös viime kauden.
Tällä kaudella Albon on toiminut Red Bullin testi- ja varakuljettajana. Monet ovat ihmetelleet, mitä käy Albonin Red Bull -siteelle tulevaisuudessa.
F1-toimittaja Lawrence Barretton mukaan selitys on simppeli. Albon vain vapautetaan ajamaan Williamsille, mutta Red Bull säilyttää häneen tulevaisuudessa joitakin optioita.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mikäli Red Bullin organisaatioon ei löydy kaudeksi 2023 kuljettajia, on energiajuomatalli vapaa ottamaan hänet Williamsilta takaisin, kertoo puolestaan F1-toimittaja Will Buxton.
– Tärkeä pointti on se, että Red Bull on sivuuttanut hänet kaudesta 2022. Hän on Williams-kuljettaja, eikä Red Bull -kuljettaja. Red Bullilla on mahdollisuus kutsua hänet tulevaisuudessa takaisin, mikäli kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, sanoi Buxton.
– Mutta kaudella 2022 hän ei ole Red Bullin.
Albon saa näin ollen uuden mahdollisuuden saada hänen F1-ura lentoon. Viime kausi Red Bullilla oli vaikea ja hänen tilalleen otettiin Sergio Perez.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys