Sebastian Vettel paljastaa suosikkinsa tämän kauden mestariksi – Taustalla yksinkertainen selitys
Kuva: Getty Images
Aston Martinia kuskaava Sebastian Vettel toivoisi Red Bullin Max Verstappenin vievän tittelin nimiinsä tällä kaudella.
Saksalainen on moneen kertaan sanonut hänen idolinsa olleen aina legendaarinen Michael Schumacher ja Vettel toivookin Verstappenin vievän mestaruuden ihan vain siksi, jotta hänen seitsemän maailmanmestaruutta pysyisi vieläkin historian kirjoissa ykkösenä.
Lewis Hamilton jakaa tällä hetkellä mestaruuksien määrän piikkipaikan Schumacherin kanssa. Hamiltonilla on vielä uransa aikana aikaa tuo ennätys rikkoa, mikäli se ei tänä vuonna onnistu, mutta Vettel haluaisi sen ainakin vuoden verran vielä pysyvän keulilla.
– Olisin iloinen, mikäli Max veisi mestaruuden tänä vuonna, sanoi Vettel Bildille.
– Se tarkoittaisi sitä, että Michaelin seitsemän mestaruutta olisi vieläkin ennätys. Hän on minun sankarini, kuten kaikki tietää ja siksi olisi hienoa, mikäli Max onnistuisi sen tekemään.
Itse neljästi mestaruuteen ajanut Vettel taisteli Hamiltonin kanssa tittelistä kausina 2017-18, mutta Mercedes-tähti vei molemmilla kerroilla pidemmän korren. Saksalainen kertoo heillä olevan tiukoista kilpailuista huolimatta hyvät välit keskenään.
– Yksi asia on selvää minulle. Mikäli Lewis ottaa kahdeksannen tittelinsä, se todellakin ansaitsee runsaasti kunnioitusta, Vettel lisäsi.
Vain rohkelikot uskaltavat tällä hetkellä ennustaa tämän kauden maailmanmestaria, eikä Vettelkään lähde kyseiseen leikkiin mukaan. Yhden asian hän tosin osaa varmaksi ennustaa.
– En halua tehdä sitä, sanoi Vettel kysymykseen tämän kauden mestarista.
– Tiedän vain, että minä en sitä tällä kaudella tee, heitti saksalainen humoristiseen tyyliinsä.
Sebastian Vettel on ajanut heikon alkukauden jälkeen muutamia hyviä kisoja. Nelinkertainen maailmanmestari on tällä hetkellä MM-pisteissä kymmenentenä, kaksi sijaa ja 12 pistettä hänen tallikaveriaan Lance Strollia edellä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle