Mitä ihmettä? – Parin vuoden takainen floppikuljettaja nähtiin Alfa Romeon puikoissa Hungaroringillä!
Kuva: Getty Images
Entinen F2-kuljettaja Mahaveer Raghunatan ajoi tällä viikolla Alfa Romeolle F1-testiä Unkarin Hungaroringillä.
Kaksi vuotta sitten surullisen hitaasta vauhdistaan tunnettu intialainen etsii huhujen mukaan jälleen ajopaikkaa F2-sarjasta. Muhkean rahapussin omaavalle Raghunatanille ei vaan tahdo löytyä ottajia.
Raghunatan ajoi kaudella 2019 F2-sarjaa MP Motorsportin tallissa ja liian usein intialaisen vauhti oli sekuntitolkulla kilpakumppaneitaan hitaampaa. Hän keräsi myös rangaistuspisteitä jatkuvalla töhöilyillään sen verran, että kärsi niiden johdosta kauden aikana yhden kisan mittaisen kilpailukiellon.
F1-testi ajettiin Alfa Romeon kaudella 2019 käytetyllä C38-kilpurilla, jolla intialainen päristeli kunnioitettavat 71 kierrosta.
Jos twiitti ei näy, näet sen tästä. Artikkeli jatkuu.
Raghunatan ei ole ollut aktiivisesti moottoriurheilussa mukana parin vuoden takaisten tapahtumien jälkeen, joten F1-auton puikkoihin hyppääminen oli vähintäänkin yllättävää.
Intialainen ei ollut kuitenkaan ainut kuljettaja, joka pääsi myös ensimmäistä kertaa F1-auton makuun. Tällä kaudella F2-sarjassa mukiinmenevästi esiintynyt Theo Pourchaire hyppäsi niin ikään kauden 2019 Alfa Romeon ratin taakse.
Raghunatan ei vauhdillisesti säväyttänyt tälläkään kertaa, sillä Sauberin nuorten kuljettajien ohjelmaan kuuluva 17-vuotias ranskalainen oli lähes kaksi sekuntia kokeneempaa intialaista nopeampi.
LUE MYÖS:
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Sami Pajarin kausi ei olekaan ohi – kilpailee seuraavaksi Suomessa
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
