Formula 1:n kaksinkertainen maailmanmestari, Fernando Alonso, on tehnyt jatkosopimuksen Alpinen kanssa. Alonson sopimus ranskalaistallin kanssa kattaa kauden 2022.

Alonso palasi kahden vuoden tauon jälkeen F1-sarjaan tälle kaudelle. Hän ajoi ennen taukoaan McLarenilla. Aiemmin urallaan Alonso on ajanut myös Ferrarilla ja Renaultilla (nykyinen Alpine), jolla hän voitti myös maailmanmestaruutensa.

– Olen tuntenut oloni kotoisaksi tässä tallissa paluustani saakka. On ollut mahtavaa tehdä töitä jälleen lajimme parhaiden kanssa, 40-vuotias Alonso sanoi tallin tiedotteessa.

Alonsolla on mahdollisuus rikkoa tämän myötä ensi kaudella Kimi Räikkösen ennätys F1-kisojen määrässä. Jos suomalaisveteraani lopettaa tähän kauteen, Alonso nousee ajamalla 19 kilpailua Räikkösen ohitse kautta aikojen eniten kisoja ajaneena kuljettajana. Tällä hetkellä Alonso on jaetulla kakkossijalla Rubens Barrichellon kanssa.