Yuki Tsunodan painekattila ei vielä porise yli – ”Hän menee jatkuvasti oikeaan suuntaan”
AlphaTaurilla tulokaskauttaan ajavan Yuki Tsunodan alkukaudessa on riittänyt nousuja sekä laskuja.
Kauden ensimmäisessä kilpailussa Bahrainissa japanilaisesta tuli ensimmäinen nousevan auringon maan kuljettaja, joka nappaa avauskisassaan pisteitä. Vahvan alun jälkeen pistepussi ei ole suuremmin täyttynyt ja kasassa on tällä hetkellä yhdeksän pistettä, siinä missä tallikaveri Pierre Gasly on onnistunut keräämään mukavat 39 paunaa.
AlphaTaurin tallipäällikkö Franz Tost ei ole vielä menettänyt kärsivällisyyttään tulokaskuljettajansa kanssa ja kehaisee nuorukaisen kehityskäyrän osoittavan ylöspäin.
– Yuki on parantanut todella hyvin ja oppimisprosessi menee jatkuvasti oikeaan suuntaan, sanoi Tost.
Monet ovat olettaneet Tsunodan oppirahojen maksutilin olleen jo tyhjenemään päin, eikä Red Bullin organisaatio ole liiemmin tunnettu pitkästä pinnasta heikosti menestyneiden kuljettajien kanssa.
Tsunoda on sortunut alkukaudella moniin alokasmaisiin virheisiin, kuten aika-ajojen ensimmäisten osioiden ulosajot Imolassa sekä Ranskassa ja viimeisimmät sokerit pudotettiin pohjalle Itävallan GP:ssä, kun nuori japanilainen keräsi kaksi kertaa viiden sekunnin aikarangaistuksen ylitettyään varikon sisääntulossa valkoiset viivat.
– Et voi olettaa tulokkaan tietävän kaikkia asioita alusta asti. Olen aina sanonut, että tulokaskuljettaja tarvitsee kolme vuotta ymmärtääkseen monimutkaisen F1-maailman, puolustaa Tost Tsunodaa.
– Olen erittäin tyytyväinen Yukiin. Hän väläyttelee fantastisen luonnollista vauhtiaan ja parantaa päivä päivältä. Olen optimistinen ja uskon näkeväni häneltä hyvän toisen puolikkaan kaudesta, kehui tallipäällikkö Tost.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia