Brittitalli Aston Martin julkisti aiemmin tällä viikolla suuria hankintoja omaan aerodynamiikkaosastoonsa. Molemmat Red Bullin huipputekijät Dan Fallows sekä Andrew Alesi siirtyvät Lawrence Strollin siiven alle.

Näin suuren skaalan ”ryöstöretki” herätti epäilyksiä siitä, oliko tallin entisellä kuljettaja Sebastian Vettelillä osaa asian suhteen.

Saksalainen luonnollisesti kiistää osallisuutensa. Uransa huippuhetket RB:llä viettänyt saksalainen keskittyy uudessa tallissaan ajamaan autoa, eikä mihinkään se ulkopuolella.

– Olen osa tallia toki, mutta minun tehtäväni on ajaa autoa. Uuden henkilöstön palkkaaminen ei kuulu toimenkuvaani, Vettel kommentoi PlanetF1-sivustolle.

– Talli on nostanut resurssejaan jatkuvasti liittymiseni jälkeen, joten on hienoa saada uutta verta tiimiimme. Työskentelin Andrewn sekä Danin kanssa Red Bullilla, mutta siitä on kauan aikaa.

– Olemme myös palkanneet paljon nimiä, jotka eivät ole niin tunnettuja. Mutta jokaisen työntekijän kanssa, Aston Martinista tulee vahvempi, Vettel päätti.