Itävallan GP:ssä nähtiin erikoinen tilanne, kun Mercedes päätti vaihtaa kuljettajiensa paikat tallimääräyksen avulla. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut se, että Valtteri Bottaksen täytyisi tehdä tilaa Lewis Hamiltonille, päinvastoin.

Vahinkoja autoonsa saanut Hamilton joutui väistämään Bottaksen tieltä kilpailun loppuvaiheilla. Oli kuitenkin lähellä, että näin ei olisi tapahtunut.

Bottas nousi Hamiltonin kantaan suhteellisen nopeasti varikkopysähdysten jälkeen. Tämän jälkeen Mercedes kuitenkin kielsi Bottasta hyökkäämästä Hamiltonia kohtaan. Mercedes sanoi analysoivansa tilannetta.

Tallipäällikkö Toto Wolffin mukaan Mercedes pohti Bottaksen käyttämisenä suojana takaa tulevalta Lando Norrikselta. Lopulta saksalaistalli päätti lähettää Bottaksen ohi, sillä Norriksen vauhti olisi riittänyt molempien Mercedes-kuskien ohitukseen.

– Halusimme arvioida hänen suorituskykyään, Wolff kommentoi Motorsport.comille Hamiltonin sekä Bottaksen tilanteesta.

– Olisi ollut mahdollista, että Valtteri olisi pystynyt suojaamaan häntä Norrikselta, mutta lopulta päätimme toisin. Se ei myöskään olisi ollut reilua Valtteria kohtaan, sillä hän ajoi omaa kilpailuaan.

– Vaihdoimme sijoitukset kun ymmärsimme, että Valtteri voi menettää sijoituksensa Norrikselle.