Max Verstappen ei pitänyt kilpaveljensä tavasta juhlia – ”Epäkunnioittavaa ja huonoa urheiluhenkeä”
Kuva: Getty Images
Red Bull -kuljettaja Max Verstappenin Britannian GP päättyi avauskierroksella kovavauhtiseen ulosajoon, kun he osuivat yhteen Mercedeksen Lewis Hamiltonin kanssa.
Hamiltonille langetettiin tilanteesta 10 sekunnin aikarangaistus, mutta britti paineli silti ikimuistoiseen voittoon.
Hollantilainen itse selvisi tilanteesta onneksi ilman suurempia tärskyjä, mutta oli kilpailun jälkeen vielä selvästi tuohtunut tilanteesta. Red Bull -tähti jakoi sosiaalisessa mediassa ajatuksiaan ja kertoi kilpaveljensä toiminnan olleen hänen mielestään huonoa.
– Ensinnäkin olen iloinen, että olen kunnossa, aloitti Verstappen.
– Olen tietysti erittäin pettynyt tilanteesta. Annettu rangaistus ei auta meitä millään tavalla, eikä tee oikeutta Lewiksen vaaralliselle liikkeelle radalla, syytteli hollantilainen taistelutoveriaan.
Verstappen ei ainakaan äkkiseltään kilpailun jälkeen pitänyt seitsenkertaisen mestarin tavasta juhlia kotikilpailunsa voittoa.
– Katsellessani hänen juhlimistaan itseni ollessa vielä sairaalassa on erittäin epäkunnioittavaa ja huonoa käytöstä, mutta me menemme eteenpäin, totesi Red Bull -tähti.
Hamiltonin voiton sekä Verstappenin keskeytyksen myötä hollantilaisen etumatka MM-sarjan kärjessä kaventui vain kahdeksaan pisteeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden