McLarenin nuori huippulupaus Lando Norris, 21, ylsi huikeaan saavutukseen viime viikonloppuna kotikilpailussaan Silverstonessa.

Norris ajoi sunnuntaina viidennentoista perättäisen pistesijansa F1-sarjassa. Se on pidempi putki kuin mihin yksikään kuljettaja on McLarenin autolla aiemmin pystynyt.

Norrisin saavutuksesta kertoo jotain muun muassa se, että McLarenin riveissä on nähty Mika Häkkisen, Ayrton Sennan ja Lewis Hamiltonin kaltaisia supertähtiä.

Tosin vanhemman polven kuljettajien kohdalla on ollut erona se, että pisteitä ei jaettu yhtä monelle kuljettajalle. Toisaalta Norrisin ajama McLaren ei ole sarjan kärkikastia, kuten Hamiltonilla, Häkkisellä ja Sennalla oli.