Ranskan GP:ssä kolmanneksi sijoittunut Red Bullin Sergio Perez paini autonsa ajettavuuden kanssa kilpailun ensimmäisillä kierroksilla.

Meksikolainen starttasi kilpailuun neljännestä ruudusta, eikä pystynyt vastaamaan kärkikolmikon vauhtiin.

Perezin ensimmäistä stinttiä venytettiin mahdollisimman pitkäksi, joten Red Bull -kuljettaja pystyi lopulta melko helposti viemään kilpailun läpi yhdellä pysähdyksellä ja loppukierroksilla onnistui ohittamaan Mercedeksen Valtteri Bottaksen nousten kolmanneksi.

– Ensimmäiset 5-10 kierrosta auto oli aikalailla ajokelvoton kovan tuulen takia, sanoi Perez kilpailun jälkeisessä haastattelussa.

– Ajoimme matalammalla downforcella, joten oli todella vaikeaa yrittää pysyä mukana, mutta sitten tuuli hieman hellitti, rata parani ja pääsin paremmin rytmiin.

– Onnistuimme menemään aika pitkälle ensimmäisellä stintillä ja se maksoi lopulta lopussa takaisin, totesi meksikolainen.

Perez yllättyi myös muiden kärkikuskien tapaan odotettua suuremmasta rengaskulumasta. Ensimmäisen varikkokäynnin venyttäminen toi lopulta Red Bull -kuljettajalle hyvän lopputuloksen ja Red Bull kasvatti myös johtoaan valmistajien MM-pisteissä.

– Renkaiden kuoriminen oli odotettua rajumpaa, jatkoi Perez

– Tiiminä kokonaisuudessaan teimme hyviä ratkaisuja strategisesti. Olen iloinen voitettuamme kisan ja saimme hyviä pisteitä tiimille, fiilisteli meksikolainen.

Perez vakiinnutti kolmannella sijallaan paikkaansa MM-pisteissä niin ikään kolmantena.