F1-kauden jumbotalli Haas oli jälleen lähellä täyskatastrofia Ranskan GP:n avauskierroksella. Tallin tulokaskaksikko päätyi otsikoihin Bakussa, kun Nikita Mazepinin vaarallinen puolustusliike tallikaveri Mick Schumacherilta oli lähellä lähettää molemmat kuljettajat seinään.

Schumacher raivosi tilanteesta tallilleen, mutta Haasin mukaan asia on kaksikon välillä jo sovittu. Ranskaan saavuttaessa kuskien kehonkieli kertoi kuitenkin jotain aivan muuta.

Kaksikko olikin jo toistensa kimpussa heti kisan avauskierroksella. Schumacherin auto oli kärsinyt vahinkoja lauantain kolarin jälkeen, joten hän valui heti joukon hännille, missä Mazepin odotti.

Venäläiskuljettaja hyökkäsi aggressiivisesti Schumacherin sisäpuolelle ja työnsi tämän ulos radalta. Tämä sai nuoren saksalaisen jälleen tulistuneeksi kilpailun jälkeen, vaikka hän oli lopulta tallikaverinsa yläpuolella.

– Meidän kilpailemisemme ei tarvitse olla tuollaista, Schumacher aloitti PlanetF1-sivuston mukaan.

– Meidän pitää keskustella tallin kanssa uudestaan. Jos hän aikoo jatkaa tuota, niin olkoon se sitten niin. Me teemme omat juttumme ja hän tekee omansa.

– Yleensä kuljettajat pystyvät keskustelemaan ja sopimaan, että meidän ei tarvitse ajaa toisiamme vastaan tuolla tavalla. En voi ymmärtää sitä tällä tasolla.