Fernando Alonsoa huvittaa puheet hänen suoritustasostaan – ”En tiedä mitä he oikein odottivat”
Kuva: Getty Images
Alpine-tallissa kaasutteleva Fernando Alonso puolustaa omia suorituksiaan alkukauden ajalta.
Kokenut espanjalainen teki täksi kaudeksi paluun F1-sarjaan kahden välivuoden jälkeen, eikä kaksinkertainen maailmanmestari ymmärrä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä enemmän vakuuttaakseen epäilijänsä.
Alonso myöntää kokeneensa paljon vastoinkäymisiä ja haasteita, mutta espanjalainen kertoo hänen osanneen odottaa sitä.
– En koe olleeni kovin huono rehellisesti puhuen, sanoo Alonso.
– Olen ollut kuudessa kisassa kolme kertaa aika-ajojen päätösosiossa ja kolme tai neljä kertaa pisteillä, joten se on enempi tai vähempi juuri sitä mitä itse odotin.
– En oikein ymmärrä, että mitä ihmiset tarkalleen ovat paluultani odottaneet, ihmettelee kausien 2005-06 maailmanmestari.
Alonso kertoo olevansa tyytyväinen siihen, kuinka asiat tällä hetkellä puksuttavat eteenpäin. Aika-ajovauhtiin kokenut konkari toivoisi löytävän jostain vielä lisää extraa.
– Parannamme koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Itse en näe samoja vaikeuksia, joista ihmiset näyttävät viikosta toiseen puhuvan, ihmetteli Alonso.
Alonso saavutti vajaa pari viikkoa sitten ajetussa Azerbaidzhanin GP:ssä kauden parhaan tuloksensa, sijoittumalla kuudenneksi. Samalla hän ohitti MM-pisteissä juuri tuoreen jatkosopimuksen tehneen tallikaverinsa Esteban Oconin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia