Britannian GP:seen jopa 140 000 katsojaa: Lewis Hamilton kaksijakoisena – ”Olen huolissani ihmisten puolesta”

Mercedeksen tähtikuljettaja Lewis Hamilton kertoo olevansa kaksijakoisena Britannian GP:seen tulevasta yleisömassasta.
Moneen kertaan ympäri maailmaa F1-fanejaan hehkuttanut seitsenkertainen mestari kertoo olevansa fiiliksissä siitä, että runsaasti yleisöä on saapumassa paikalle, mutta on samalla huolissaan ihmisten terveyden puolesta.
Heinäkuun puolivälissä kurvailtava Britannian GP on osana Iso-Britannian testiohjelmaa, jossa kokeillaan järjestää koronapandemian aikana isoja yleisötapahtumia turvallisesti.
GPFans-sivuston mukaan lipun haltijoiden täytyy saapua paikalle korkeintaan 48 tuntia sitten tehdyllä todistuksella negatiivisesta koronatestistä tai vaihtoehtoisesti todistus koronarokotteen toisen annoksen saannista edellisen 14 päivän ajalta.
Mercedes-kuljettaja Hamiltonilta kysyttiin mielipidettä asiaan ja seitsenkertainen mestari kertoi kantansa.
– Olen vähän kaksijakoinen, aloitti Hamilton.
– Ensinnäkin, en voi pukea sanoiksi kuinka innoissani olen nähdessäni ihmisiä ja nimenomaan brittiläistä yleisöä, sillä he ovat aina koko kauden paras yleisö, hehkuttaa Hamilton.
Toiseksi, olen katsonut uutisia ja nähnyt sen, että tartuntatapaukset ovat olleet jälleen kasvussa. Siltä osin olen luonnollisesti huolissani ihmisten terveydestä, sanoi brittikuljettaja.
Hamiltonilta kysyttiin myös, onko hänen mielestään kilpailuun tulossa kenties liikaa yleisöä.
– En halua kääntää tätä negatiiviseksi asiaksi, aloitti Hamilton.
– Olen innoissani nähdessäni niin paljon ihmisiä. Itsekäs puoli minusta haluaa kuitenkin nähdä ne kaikki siellä.
– Tartuntamäärät ovat olleet nousussa rajoitusten höllentämisen jälkeen, eikä kaikkia ole rokotettu, joten olen vain yleisesti ottaen huolissani ihmisistä, sanoi Hamilton.
Hamiltonin mielestä päätös maksimiyleisöstä saattaa olla kuitenkin ennenaikainen vaikka pandemian aikana ihmisiä on tällä hetkellä myös runsaasti vähemmän sairaaloissa.
– Toivon vain, että siitä opitaan jotain ja kaikki pysyvät turvassa. Muistutan vielä kaikkia vain pesemään koko ajan käsiään ja käyttämään maskejaan, etenkin siellä missä on runsaasti ihmisiä, ohjeisti Hamilton.
Britannian GP ajetaan 16.-18. heinäkuuta ja kisaviikonloppuun odotetaan jopa 140 000 katsojaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin