Uransa sadannen paalupaikkansa Espanjassa lauantaina ajanut Lewis Hamilton jakoi kiitosta taustahenkilöilleen huimasta saavutuksesta.

– En voi uskoa, että olemme jo sadassa paalupaikassa. Kiitos kuuluu kaikille niille miehille ja naisille, jotka eivät anna periksi tehtaalla, vaan tekevät kaikkensa riman nostamiseksi, Hamilton kehui tuoreeltaan aika-ajon jälkeen.

Hamilton siirtyi kaudelle 2013 Mercedekselle, joka ei ollut koskaan voittanut maailmanmestaruutta. Vuodesta 2014 lähtien Hamilton ja Mercedes on dominoinut F1-sarjaa.

– Kuka olisi uskonut vuoden 2012 lopussa, kun aloitimme yhteistyön, että olisimme yhdessä sadassa paalupaikassa? Olen nöyrä, kiitollinen ja haltioissani. Tämä tuntuu aivan ensimmäiseltä paalulta.

Hamiltonista tuli historian ensimmäinen F1-kuski, joka saavutti sadannen paalun. Toiseksi eniten paalupaikkoja on kerränyt Ferrari-legenda Michael Schumacher, joka ajoi urallaan 68 paalupaikalle.