Lewis Hamilton varmisti kauden kolmannen voittonsa Espanjassa Mercedeksen loistavan strategian ansiosta. Talli päätti pysäyttää brittikuskin toisen kerran tuoreille renkaille, mikä mahdollisti Hamiltonin loistavan kyydin kilpailun loppuhetkillä.

Brittikuljettaja paljasti kuitenkin kilpailun jälkeen, että hän ei ollut varma tallinsa päättämästä taktiikasta. Hamilton oli lähellä laiminlyödä tallinsa ohjeen ja jatkaa radalla Verstappenin perässä.

– Olin todella lähellä ohitusta juuri ennen pysähtystä, joten olin todella ristiriitainen tilanteesta. Mietin, että ”tulenko varikolle vai sivuutanko tallini toiveen ja jatkan radalla”, Hamilton kertoo RaceFans.netin mukaan.

– Luonnollisesti tottelin lopulta talliani, sillä meillä on paljon luottoa toistemme kykyihin. Talli teki uskomatonta työtä tänään joka osa-aluella.

Hamiltonia mietitytti erityisesti se, pystyisikö hän jatkamaan täydellä vauhdilla renkaidensa osalta kilpailun loppuun saakka.

– Olin niin lähellä häntä todella pitkään, en ollut varma kestäisikö renkaani loppuun asti sillä tahdilla. Lopulta sain ne jotenkin kestämään. 20 sekunnin takamatka oli pitkä, mutta lopulta tallin uhkarohkea veto kannatti.