Ferrari-pomolta huolestuttavia kommentteja ensi kauesta – autot eivät helpota ohittamista odotetulla tavalla
Kuva: Getty Images
Formula 1:n sääntöuudistus ensi vuoden osalta ei olekaan osoittautumassa niin tehokkaaksi kuin aiemmin on luultu. Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto paljasti tietoja Ferrarin kehitystyöstä auton osalta.
F1-sarjassa nähdään iso sääntömuutos ensi vuodeksi, kun autojen aerodynamiikka muutetaan täysin toisenlaiseksi. Autoissa käytetään maaefektiaerodynamiikkaa, jonka pitäisi helpottaa autojen seuraamista ja tätä myötä ohittamista, koska likainen ilma ei pääse sekoittamaan aerodynaamisten osien toimintaa. Maaefektiä hyödynnettäessä aerodynaamiset osat ovat auton pohjassa ulkoisten ilmanohjaimien sijaan.
Binotton mukaan ohittaminen ei ole kuitenkaan helpottumassa niin paljoa kuin on luvattu.
– En ole vakuuttunut, että onnistumme tuossa tavoitteessa. Meidän datamme perusteella nämä autot ovat suorituskyvyltään äärimmäisen kovalla tasolla ja niillä pystytään luomaan ongelmia takana ajavalle, Binotto sanoi Corriere della Seralle.
Sääntömuutosten tavoitteena oli myös saada keskikastia lähemmäksi kärkeä.
– Heti alussa tuo tavoite ei tule toteutumaan. Ajan kanssa nähdään, että kuinka tasaista siitä tulee.
Lähde: Planet F1
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys