F1-talleilla tuli mitta täyteen: Kokoontuvat keskustelemaan ratarajoista – Joko sekoilu saadaan päätökseen?

F1-tallit kokoontuvat keskustelemaan ja koittavat keksiä ratkaisun ensimmäisissä kisoissa runsasta puhetta herättäneille ratarajoille.

Kuljettajat ovat fanien tapaan ryhtyneet valittamaan epäselvistä säännöistä ja ratarajoista, jotka saattavat vaihdella jopa saman viikonlopun aikana sessiosta toiseen.

– Tärkeintä olisi pitää edes samat säännöt niin kauan kuin pystymme. Sitä me haluamme, sanoi Ferrarin Charles Leclerc.

– Johdonmukaisuutta koko kauden ajan. Tiedämme mitä voimme tehdä ja tiedämme mitä haluamme. Jos sääntöjä aletaan muuttamaan mutkasta toiseen, niin siinä vaiheessa se menee hankalaksi, sanoi Ferrari-kuljettaja.

Red Bull -kuljettaja Max Verstappenin ei ollut vaikea yhtyä monacolaisen kommentteihin, sillä hollantilaiselta on ehditty ”ryövätä” epäselvien ratarajarikkomusten takia jo kertaalleen käytännössä yhden kilpailun voitto, paalupaikka sekä nopein kierros.

Verstappen toivookin, että rajoista tehdään selkeämpiä, sillä nykyinen systeemi on epäselvä talleille, kuljettajille ja faneillekin.

– Se on välillä vähän hämmentävää, sillä joissain paikoissa saat mennä kokonaan kanttarin päälle ja jossain kohtaa rajana on valkoinen viiva, sanoi Verstappen.

– Uskon pystyvämme tekemään sen paljon paremmin, jotta raja on kaikille tarpeeksi selkeä.

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner kertoi asiasta keskusteltavan jo tänään.

– Kyse on vain johdonmukaisesta tulkinnasta, radalta radalle ja mutkasta mutkaan, sanoi Horner Sky:lle.

– Jos se on talleille hankalaa ymmärtää, niin en ole varma, kuinka se pitäisi sitten selittää faneille.

– Haluamme vain kirjaimellisesti löytää sen yhden valkoisen viivan, jossa olet joko sisällä tai ulkona, kuten muissakin urheilulajeissa. Se on hölmöä, että joku on ok tuossa mutkassa, mutta et saa tehdä noin tuossa. Se on erittäin hämmentävää ja aiomme todellakin keskustella asiasta, sanoi Horner.

 


EM-FUTIS: 5€ Ilmaisveto

1. Siirry Betsafelle tästä
2. Klikkaa ”Lunasta”
3. Saat ilmaisen 5€ vedon mihin tahansa EM-matsiin

Huom! Ilmaisveto on voimassa uusille ja vanhoille asiakkaille