George Russell avautuu Williamsin synkistä ajoista – ”Ihmiset yrittivät kontrolloida toisiaan”

Williams-tallin nopea ja lahjakas kuljettaja George Russell on tyytyväinen hänen tallissaan viime aikoina tapahtuneisiin muutoksiin.
Williamsin perustajaperhe jäi viime kaudella lopullisesti sivuun tallin toiminnasta ja uudet omistajat ottivat legendaarisen brittitallin haltuunsa. Tallin toimitusjohtajaksi nimettiin Jost Capito ja vasta hiljattain he saivat leivottua tallilleen teknisen johtajan François-Xavier Demaisonista.
Williams on ollut ja on edelleenkin jälleenrakennusvaiheessa ja tiimin on vain selvittävä vaikeista ajoista, yrittäen samalla keskittyä saamaan kilpailukykyisen auton ensi kaudella tulevia uuden sukupolven F1-autoja silmällä pitäen.
George Russell on tyytyväinen tallissaan tapahtuviin muutoksiin, sillä kolmatta kauttaan joukon hännillä pyristelevä britti on nähnyt lyhyellä F1-urallaan jo kaikenlaista.
– Meillä on ollut uskomattoman vaikeita aikoja ja monet ihmiset ovat joutuneet tekemään töitä, jotka ei välttämättä ole kuuluneet heidän toimenkuvaansa. Meillä ei yksinkertaisesti ole ollut sellaista henkilöä, joka kontrolloi kaikkea, viittasi Russell aikaan ilman teknistä johtajaa.
Russellin mukaan ihmiset ovat yrittäneet kontrolloida toistensa tekemisiä ja monet ovat joutuneet tekemään sellaisia asioita, joita heidän ei kuuluisi tehdä.
– Nyt meillä on toimitusjohtaja ja tekninen johtaja, jonka ansiosta jokainen voi keskittyä täysillä omiin hommiinsa. Teknisen johtajan nimeämisen myötä paketti pysyy kasassa ja se tuo muutenkin koko tallia yhtenäisemmäksi, jatkoi Russell.
Russell ajaa kolmatta kauttaan kuninkuusluokassa, eikä hän ole onnistunut tuomaan Williamsille vielä yhtäkään MM-pistettä. Vaikka 23-vuotias britti toivookin ajavansa ensi kaudella Mercedeksen puikoissa, on hän silti erittäin tyytyväinen Williamsilla tapahtuviin asioihin. Talli on menossa vaikeuksista huolimatta oikeaan suuntaan ja Jost Capito on Russellin mukaan loistava johtaja.
– Hän on todella motivoitunut ja helposti lähestyttävä kaveri. Meillä on nyt vahva kapteeni ruorissa, joka laittaa kasaan vahvan teknisen rakenteen. Se auttaa huomattavasti meitä rakentamaan kilpailukykyisemmän auton, kehui britti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle