Suomen F1-ässä Valtteri Bottas kertoo viihtyvänsä nykyisen pomonsa Toto Wolffin alaisuudessa.

Bottas on ajanut Mercedeksellä jo kaudesta 2017 lähtien, mutta suomalainen itse on tuntenut Wolffin jo pitkän aikaa ennen sitä.

Kaksikko tapasi toisensa ensimmäisen kerran jo vuonna 2008, jolloin Bottas pystyi vain haaveilla formuloista, eikä Mercedeskään ollut edes vielä tehdastallina mukana.

Itävaltalaisesta tuli lopulta osa suomalaisen managerointitiimiä, ja Wolff onkin ollut todella tärkeä palanen Bottaksen uran varrella. Bottas muistelee ensitapaamistaan Wolffin kanssa Formule1.nl sivustolla.

– Meillä oli erittäin hyvä keskustelu, vaikka olin silloin vielä todella nuori, kertoi Bottas.

– Toto oli tärkeä palanen meidän tiimissä. Opimme tuntemaan toisemme hyvin ja meistä tuli todella hyviä ystäviä.

Bottaksen ja Wolffin suhde muuttui hieman erilaiseksi vuonna 2017, kun suomalainen hyppäsi Williams-tallista Mercedekselle.

– Mercedekselle tultuani, meidän suhde muuttui hieman, sillä Totosta tuli pomoni, sanoi Bottas.

– Toto on kuitenkin sellainen henkilö, johon voin aina luottaa, tiivisti yhdeksän osakilpailua urallaan voittanut Bottas.

Bottas on ajanut käytännössä koko Mercedes-uransa ajan jatkuvan paineen alla, sillä suomalaiselle on aina tarjottu vain vuoden mittaista jatkopahvia, eikä Bottas ole tasaisesti pystynyt vastaamaan tallikaveri Lewis Hamiltonin vauhtiin. Sen lisäksi hänen selkänsä takana vaanii omaa näytönpaikkaansa Mercedekseltä nuori ja lupaava George Russell.

Bottas on kahden ajetun osakilpailun jälkeen MM-pisteissä viidentenä. Kauden avauskilpailussa suomalainen sijoittui kolmanneksi ja Emilia-Romagnan GP päättyi paljon puhetta herättäneeseen kolariin Williamsin George Russellin kanssa.

F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Portugalin Portimaossa.