Espanjalaiskirurgit toiveikkaina – Fernando Alonson murtuma saattaa parantua Bahrainiin mennessä

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari, Fernando Alonso, kolaroi torstaina auton kanssa. Onnettomuus tapahtui raporttien mukaan Luganon kaupungin lähellä Sveitsissä, paikallisen ruokakaupan parkkipaikalla. 39-vuotias Alonso oli liikkeellä polkupyörällä.
Vietettyään kolaria seuranneen yön sairaalassa, miehen tila on raporttien mukaan paranemaan päin. Lääkärit totesivat espanjalaisen saaneen leukaansa murtuman, mutta odottavat sen korjausoperaation mahdollistavan Alonson täyden palautumisen ennen kuuden viikon päässä olevaa alkavan kauden ensimmäistä osakilpailua Bahrainissa.
– Kun luu on saatu takaisin paikoilleen, se parantuu nopeasti. On realistista, että hän voisi tehdä rauhallisia harjoituksia, joissa osumakohta ei joudu kovaan rasitukseen, tohtori Julio Acero kertoi espanjalaisen Cope.es-sivuston mukaan.
– Murtuma saattaa olla parantunut jopa neljässä viikossa.
Kysyttäessä voisiko kypärän käyttäminen aiheuttaa Alonsolle kipuja, Acero kertoo uskovansa, ettei se ole suuri ongelma.
– Kunhan se saadaan päähän, se suojelee leukaa.
Alpine F1-talli kertoi aiemmin tällä viikolla odottavansa Alonson pystyvän ottamaan osaa jo tulevissa talvitesteissä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan