Fernando Alonso pitää itseään yhtä hyvänä kuin Lewis Hamiltonia: ”Siinä on perustelu”

Formula 1 -sarjaan palaava Fernando Alonso pitää itseään seitsenkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin veroisena kuljettajana.
Ensi kaudeksi formula ykkösiin palaava Alonso vieraili WTF1-podcastissa, jossa häneltä kysyttiin asiasta.
– Eri aikoja on aina vaikea vertailla keskenään. Jopa samaan aikaan ajaneita kuljettajia on vaikea verrata, koska kaiken pitäisi olla tasapuolista vertailua varten, Alonso pohjusti.
Alonso ajoi kaudella 2007 Hamiltonin tallikaverina, joten tasapuolinen vertailukohde löytyy.
– Kauden lopussa meillä molemmilla oli 109 pistettä, joten siinä on perustelu.
Vertailua ei ole pidetty kuitenkaan reiluna, sillä Hamilton ajoi tuolloin vasta ensimmäistä vuottaan F1:ssä. Alonson mukaan tilanne oli kuitenkin epäreilu hänelle, ei Hamiltonille.
– Ihmiset muistuttavat, että se oli hänen tulokaskautensa, mutta minä voin perustella, että samalla renkaat vaihtuivat Bridgestoneen, jota käytettiin GP2:ssa siihen aikaan.
– Kärsin kauden kolmessa tai neljässä ensimmäisessä kilpailussa siitä. Minun piti muuttaa ajotyyliäni paljon, Alonso päätti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”