Romain Grosjean aikoo pyytää jokaiselta tallilta yksityistestiä – ”Haluan ylittää maaliviivan urani päätteeksi”

Hirveässä kolarissa viime sunnuntaina ollut Romain Grosjean ei pysty osallistumaan viikonlopun Sakhirin osakilpailuun. Palovammoista kärsinyt ranskalainen tähtää kuitenkin siihen, että hän voisi hypätä Haas-autoon kauden viimeisessä kilpailussa Abu Dhabissa.
Grosjeanilla on kuitenkin varasuunnitelma sen varalle, että hän ei vammojensa takia pysty kilpailuun osallistumaan. Ranskalainen haluaisi osallistua yksityistestiin, jotta hän voi saattaa F1-uransa päätökseen auton ratissa.
– Haluan hypätä takaisin autoon. Tämä laji on ollut koko elämäni ja minulle olisi tärkeää, että voin ajaa maaliviivan yli F1-autossa urani päätteeksi, Grosjean kertoi perjantain lehdistötilaisuudessa.
– En halua, että viime viikkoinen olisi F1-urani loppu. Vaikka se, että köröttelen Haasilla maaliviivan yli joukon hännillä ei ole yhtä dramaattista, niin se on se, miten haluaisin urani päättää.
– Jos se ei tapahdu, niin toivon saavani mahdollisuuden tehdä sen toisella tavalla.
– Päätös Abu Dhabissa olisi kaunista. Mutta jos se ei onnistu, niin aion soittaa jokaiselle tallille ja kysyä yksityistestiä. Haluaisin ajaa tammikuussa 10-15 kierrosta aivan yksinäni.
Lääkärit eivät ole varmistaneet sitä, että Grosjeanin kädet toipuisivat ensi viikkoon mennestä. Ranskalaisen mukaan kipu on ollut todella kovaa viime aikoina.
– En aio uhrata sormieni liikkuvuutta vain sen takia, että pääsisin kilpailemaan ensi viikolla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan