Kauden viidennen paalupaikkansa napannut Valtteri Bottas ei ollut yhtä hymyä aika-ajon jälkeen. Suomalainen peittosi ensimmäistä kilpailua Mercedeksellä ajavan George Russellin vain kahden sadasosan turvin.

– Strategiamme oli hyvä. Saimme kolme settiä renkaita viimeiseen osioon, mikä oli hienoa. Olen tyytyväinen paalupaikkaan tietysti, mutta tämä ei ollut paras aika-ajoni, suomalainen kommentoi haastattelussa.

Bottaksen mukaan painetta hänen ympärillään ollaan yliarvioitu viikon aikana.

– En käyttäisi tuota sanaa. Minä olen vain keskittynyt omaan suoritukseeni, siinä se.

Toiseksi ajanut George Russell oli tyytyväinen ajoonsa. Ensimmäistä kertaa Q3-osioon päässyt britti reflektoi uutta kokemusta Mercedeksellä.

– Viikonloppu on ollut todella erilainen. Olen joutunut unohtamaan oppini Williamsilta ja samalla yrittänyt tottua tähän autoon, Russell selittää.

– Olen tietysti pettynyt, että paalu jäi 20 millisekunnin päähän. Mutta Valtteri on todella nopea kuljettaja. Hän on haastanut Lewistä jo vuosia tasaisesti ja me kaikki tiedämme hänen taitonsa.

– Jos olisit viikko sitten sanonut, että olisin toisena lähtöruudukossa, olisin nauranut.