Mick Schumacher saa tulokaskautensa aikana apua korkeilta tahoilta – ”Kaikki kolme ovat vaikuttaneet uraani”
Kuva: Getty Images
Suurella kohulla F1-sarjaan ensi kaudeksi nouseva Mick Schumacher voi turvautua tulokaskaudellaan korkeiden tahojen tukeen, jos saksalainen ikinä apua tarvitsee.
Schumacher on sanonut, että hän ei epäröi kysyä neuvoa Jean Todtilta, Ross Brawnilta tai Stefano Domenicalilta. Kaikki kolme työskentelivät hänen isänsä Michaelin kanssa, ja ovat olleet apuna myös Mickin uralla.
Todt toimii para-aikaa FIA:n presidenttinä, Brawn on puolestaan F1-sarjan moottoriuhreilujohtaja. Domenicali ottaa koko F1-sarjan ohjat vuoden alussa.
– Jokainen heistä oli iso osa isäni uraa ja he ovat myös auttaneet minua, Schumacher kommentoi GP fans -sivustolle.
– On hienoa nähdä, miten he ovat menestyneet lajin parissa talliensa ulkopuolella. He auttavat minua näkemään lajin eri silmin. Tulen varmasti hyötymään heidän kokemuksestaan tulevaisuudessa.
– Näin miten paljon he laittoivat likoon sen puolesta, että isäni pystyi voittamaan kaikki ne mestaruudet. Tiedän, että voin tukeutua heihin jos minulla ikinä on mitään huolia, saksalainen päättää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa