Lewis Hamilton ylistää perjantaina Mercedeksen puikkoihin hyppäävää George Russellia – ”Hän on potentiaalinen mestari tulevaisuudessa”

Mercedes tiedotti keskiviikkona, että Williams-kuljettaja George Russell korvaa Lewis Hamiltonin Sakhirin GP:ssä tulevana viikonloppuna. Hallitsevalla maailmanmestarilla todettiin koronavirustartunta maanantaina.
Russell on Mercedeksen junioriohjelman tuorein tähti. Nuori britti nousi Williamsille kaudelle 2019 hänen F2-mestaruusvuotensa jälkeen. Nyt Russell saa ensimmäistä kertaa näytön paikan kirkkaimmissa valoissa.
Hamilton on mielissään korvaajastaan. Britti puhui Expressin haastattelussa hyvää kolleegastaan.
– Hän on tehnyt tällä kaudella loistavaa työtä. Hän on päässyt Williamsilla Q2-sessioon useasti ja saanut hyviä tuloksia, Hamilton aloittaa.
– Hän on lajin tulevaisuus. Potentiaalisia mestareita on olemassa muutama ja hän on yksi niistä. Odotan innolla sitä, miten hän kehittyy.
Russellin täydellinen aika-ajo saldo on pelissä lauantaina. Brittikuljettaja ei ole koskaan sijoittunut aika-ajossa tallikaverinsa perään. Uran pistetili on Russellilta kuitenkin avaamatta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan