Tämän sukupolven ”paras kuljettaja” -äänestys aiheutti hämmennystä Red Bull -pomossa – myös Kimi Räikkönen sai huomiota
Kuva: Getty Images
Tuoreessa äänestyksessä F1-faneilta tiedusteltiin tämän sukupolven parasta kuljettajaa. Mielipiteitä jakava aihe päättyi lopulta Sebastian Vettelin yli 50% voittoon. Lewis Hamiltonin toinen sija sai aikaan suurta hämmennystä moottoriuhreilun ystävien keskuudessa.
Red Bullin kuljettajavastaava Helmut Markon mielestä syy äänestyksen tulokseen on selvä: Mercedeksen ylivoima.
– Lewis ajaa loistavasti, siitä ei ole epäilystäkään, itävaltalainen aloittaa Autobildin haastattelussa.
– Syynä voi olla hybridi-aikakausi. Hamiltonin autot ovat olleet ylivoimaisia jo pelkästään moottorin tehossa. Vuosina 2014-16 molemmat Mercedes-kuljettajat olivat sijoilla yksi ja kaksi mm-taulukossa. Sama toistui viime -sekä mahdollisesti myös tällä kaudella.
– Mark Webber ei ikinä yltänyt kolmatta sijaa korkeammalle Sebastianin voittaessa mestaruuden kausina 2010-13. Lisäksi ”Seb” peittosi Valtteri Bottaksen kahteen otteeseen Ferrarilla. Se puhuu hänen taidostaan.
Hamilton sai äänestyksessä 31% äänistä. Muut äänet jaettiin Fernando Alonson sekä Kimi Räikkösen välillä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”