Lewis Hamilton dominoi perjantain harjoituksia – Kimi Räikkönen pääsi Alfa Romeon rattiin vasta iltapäivällä

Perjantai-iltapäivän toiset vapaat harjoitukset toistivat tuttua kaavaa, kun Lewis Hamilton kellotti kärkiajan ruutulipun heiluessa. Tuore maailmanmestari peittosi koko joukon kahdesti Bahrainin radalla perjantaina.
Häntä seurasi Red Bullin Max Verstappen. Hollantilainen jäi Hamiltonin ajasta noin kolme ja puoli kymmenystä. Valtteri Bottas seurasi Verstappenia muutaman sadasosan päässä.
Toinen Red Bull -kuljettaja Alex Albon pääsi kärkikymmenikköön ajallaan, mutta kovalla hinnalla. Albon ajoi session puolivälissä pahasti seinään päättäen iltapuhteensa lyhyeen. Albon selvisi tällistä säikähdyksellä.
Neljänneksi nopeimman ajan ajoi Sergio Perez. Tallikaveri Lance Stroll oli muutaman sijan taaenpana kahdeksantena. Renault’n Daniel Ricciardo ajoi viidenneksi nopeimman ajan. Häntä seurasi Pierre Gasly.
Kärkiviissikko oli tiiviissä nipussa, noin viiden kymmenyksen sisällä toisistaan. Kärkikymmenikön täydensi Lando Norris sekä Daniil Kvjat.
Ensimmäiset kierrokset Bahrainissa iltapäivällä ajanut Kimi Räikkönen oli lopulta sijalla 17. Suomalaisen paikalla ensimmäisessä harjoituksessa ajoi Robert Kubica.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”