F1-kuski mukaan Red Bullin hyväntekeväisyyskampanjaan – vihjasiko siirto jatkosta tallissa?

Red Bullin tiedote Alex Albonin liittymisestä energiajuomayhtiön Wings for Life -hyväntekeväisyyskampanjaan sai median spekuloimaan kuskilupauksen jatkosta tallissa.
Viime vuoden parhaana tulokkaana palkitun brittiläis-thaimaalaisen tulevaisuus Red Bullin riveissä on puhuttanut formulakansaa jo pitemmän aikaa. Vaikka nuorukaista on pidetty todella lupaavana pilottina, ovat hänen tuloksensa olleet tällä kaudella luvattoman heikkoja.
Red Bull on myöntänyt suoraan Albonin ajan käyvän vähiin. Ryhtiliikkeitä tulisi alkaa näkyä pian. Toistaiseksi 24-vuotiaan kohtalo on vielä täysin auki.
Eräs liike kulisseissa sai kuitenkin huhumyllyn liikkeelle. Albonin julkistettiin liittyneen Red Bullin Wings for Life -kampanjan keulakuvaksi. Kansainvälinen media alkoi heti pohtia, miksi mies nostettaisi vastaavaan promootiotehtävään, jos jatkosopimusta ei olisi luvassa.
Albon on itse hyvillään roolistaan hyväntekokampanjassa, joka keskittyy selkärankavammoista kärsivien potilaiden hoitokeinojen tutkimuksen rahoittamiseen.
– Tämä merkitsee minulle paljon. On todella tärkeää varmistaa tarvittava rahoitus, jolla voidaan jatkaa selkärankavammojen tutkimusta, jotta kaikki niistä kärsivät voisivat joskus parantua kokonaan, formulakuski sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua