Nico Hülkenberg sai soiton myös toiselta F1-tallilta Eifelin GP:ssä – saksalainen oli hypätä kärkiautoon jo perjantaina

Nico Hülkenberg nähtiin jälleen F1-radalla Eifelin GP:ssä, kun Racing Pointin Lance Stroll ei pystynyt osallistumaan viikonlopun kilpailuun kipeyden takia. Saksalainen ajoi jo kolmannen kilpailunsa brittitallin riveissä vuonna 2020, sillä mies nähtiin ”pinkin Mercedeksen” puikoissa myös Silverstonessa koronaan sairastuneen Sergio Pérezin tilalla.
Hülkenberg oli kuitenkin lähellä ajavansa toisen tallin riveissä Saksan kisaviikonloppuna. Red Bull sai huolestuttavia uutisia laskeuduttuaan Saksaan, sillä Alexander Albonin testitulos tuli takaisin epävarmana. Tallin kuljettajien suoritusvastaava Helmut Marko soitti välittömästi F1-konkarille.
– Keskustelimme Hülkenbergin kanssa jo aikaisemmin perjantaina, Itävaltalainen paljastaa GpBlog-sivuston mukaan.
– Alexin tulos oli epävarma, joten soitimme hänelle heti laskeuduttuamme, sillä tulos olisi voinut olla positiivinen.
Albonin toinen tulos tuli kuitenkin takaisin negatiivisena, joten thaikuljettaja osallistui kilpailuun. Pisteitä Red Bullin kakkoskuljettajalle ei kuitenkaan ropissut, sillä Albon joutui keskeyttämään moottorin ylikuumenemisen takia. Hülkenberg ajoi kilpailussa kahdeksanneksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan