Menettääkö alisuorittava Red Bull -kuljettaja ajopaikkansa kesken kauden? Tallipomo myöntää kellon tikittävän – ”Kilpailut alkavat käydä vähiin”

Alexander Albon voi merkitä Portugalin GP:n jälleen yhdeksi pettymykseksi. Kuudennesta lähtöruudusta startannut thaikuljettaja jäi ilman pisteitä sunnuntai-iltapäivänä. Kaiken lisäksi kolmanneksi sijoittunut Max Verstappen ohitti Albonin kierroksella kilpailun loppuvaiheilla.
Albonilla ei ole sopimusta Red Bullin kanssa ensi kaudeksi. Talli on myöntänyt katselevansa eri vaihtoehtoja Verstappenin aisapariksi kaudelle 2021. Tallipäällikkö Christian Hornerin mukaan ajopaikka on kuitenkin thaikuljettajan käsissä, mutta kello tikittää.
– Hänellä oli vaikea kilpailu, Horner kertoi RaceFans-sivuston mukaan.
– Meidän täytyy tarkastastella dataa ja katsoa missä mentiin vikaan. Emme tiedä miksi hänen renkaansa kuluivat paljon nopeammin muihin verrattuna. Hänen täytyy parantaa ensi viikolla.
– Kilpailuja ei ole enää montaa jäljellä, joten joudumme alkamaan miettiä kuljettajatilannettamme ensi kaudeksi. Aiomme tehdä päätöksen seuraavien viikkojen aikana.
Hornerin mukaan Albonia ei korvata kesken kauden.
– Olemme sitoutuneet Alexiin täksi kaudeksi, jokainen tallin sisällä haluaa nähdä hänet toisessa autossa ensi kaudella. Hän on loistava persoona ja hänellä on talenttia. Asiat eivät vain suju juuri nyt.
Albon on lähes 100 pistettä Verstappenia perässä MM-taulukossa. Toisen vuoden kuljettajan paras tulos tuli Toscanan GP:ssä Albonin ohittaessa ruutulipun kolmantena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan