F1-kausi 2021 saamassa historiallisen määrän kilpailuja

Formula 1 -sarja on saamassa historialliset 23 kilpailua ensi kaudelle. Lisäksi alustavassa kalenterissa on peräti kaksi kolmen kisaviikonlopun putkea.
Uutena kisana ensi vuoden kalenteriin on tulossa Saudi-Arabian GP. Tämän lisäksi radat olisivat samoja kuin tämän vuoden alustavassa kisakalenterissa, jonka koronavirus lopulta sotki täydellisesti.
Kausi 2021 alkaa alustavien suunnitelmien mukaan tavalliseen tapaan Australiasta maaliskuussa.
Hollannin GP:n piti aloittaa Euroopan kilpailut tänä vuonna toukokuun alussa, mutta kisa peruttiin kokonaan koronapandemian takia. Ensi kaudeksi kisa siirretään syksyyn. Tuolloin Euroopassa ajetaan kolme kisaviikonloppua putkeen. Putken muodostavat Belgia, Italia ja Hollanti. Kauden ensimmäinen Euroopassa ajettava kisa pidetään aiempien vuosien tapaan Espanjan Barcelonassa.
Toinen kolmen kisaviikonlopun putki nähdään myös syksyllä, kun Venäjällä, Singaporessa ja Japanissa ajetaan perättäisinä viikonloppuina.
Brasilian GP:n näyttämö saattaa muuttua, sillä kilpailu on siirtymässä Rio de Janeiroon Sao Paulon Interlagosista.
Lähde: Autosport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat