Williams haaveilee Ferrarin haastamisesta Belgian GP:ssä – ”Miksipä ei?”

Williams toivoo voivansa haastaa harvinaisen heikosti harjoituksissa ja aika-ajoissa esiintynyttä Ferraria Belgian GP:ssä.
Kärkikolmikon MM-haastajana tunnettu Ferrari on ollut tänä vuona poikkeuksellisen vaisussa vireessä. Voittoja italialaisilla ei ole vielä lainkaan, eikä vauhti ole ollut lähelläkään päävastusta Mercedestä.
Belgian kisaviikonloppuna Ferrari onnistui tipahtamaan häntäpään jämäsijoille saakka harjoituksissa. Lauantain aika-ajoissa Sebastian Vettel ja Charles Leclerc jäivät ulos jatkosta jo toisessa sessiossa.
F1-ikonin suorituskyky on niin pahasti kateissa, että jopa karmeissa talousvaikeuksissa vuosien ajan rämpinyt Williams uskoo maranellolaisten olevan päihitettävissä.
– Miksipä ei? He eivät näyttäneet kovinkaan erikoiselta perjantaina. Toivottavasti voimme pysyä heidän kintereillään ja taistella heidän kanssaan, Williamsin kehityspomo Dave Robson sanoi Motorsportille.
– En usko heidän suoranopeutensa olevan erityisen loistavaa myöskään. Hieman kuin meilläkin. Aiomme ehdottomasti yrittää, Williams-pamppu lupasi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat