Mercedeksellä ei merkkiäkään ongelmista – Lewis Hamilton toisten harjoitusten nopein

Hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton oli Espanjan toisten vapaiden harjoitusten nopein ajalla 1:16.883. Brittiä seurasi hänen tallikaverinsa Valtteri Bottas. Suomalainen hävisi Hamiltonille noin kolme kymmenystä.
Vaikka lämpötila radalla oli lähes kymmenen astetta korkeampi aamuun verrattuna, ei se näyttänyt hopeanuolten renkaita haittaavan.
Kaukana kolmantena majaili tuttuun tapaan Red Bullin Max Verstappen. Hollantilaine jäi kärkikaksikosta kahdeksan kymmenystä. Häntä seurasi Renault’n Daniel Ricciardo. Aussi sanoi viime viikonlopun jälkeen, että Renault’n nopeus yhden kierroksen aikana ei ollut vain sattumaa. Aika tänään osoitti, että Ricciardon puheissa saattaa olla perää.
Toistaiseksi viikonlopun suurin yllättäjä on ollut Haasin Romain Grosjean. Ranskalainen jatkoi siitä, mihin aamupäivällä jäi sijoittuen viidenneksi toisissa harjoituksissa.
Jos Grosjean on ylisuorittanut, niin päinvastoin teki Alexander Albon. Thaikuljettaja jäi taas tallikaverinsa taakse, ja oli yli puolitoista sekuntia kärkeä perässä.
Keskikasti oli jälleen odotetun tiukka. Viisi kuljettajaa mahtui kymmenyksen sisään toisistaan.
Kimi Räikkösellä jatkui tuttu kaava. Suomalainen jäi Hamiltonista kaksi sekuntia ja oli vasta sijalla 17.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Esapekka Lappi aloitti vahvimmin Sardiniassa – Kalle Rovanperällä edessä iso haaste
- Mick Schumacherista lohduton arvio – ”Tilanne ei ole suotuisa”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”