Valtteri Bottasta kaavailtiin kilpailijatalliin – ”Halusimme jonkun, joka on täysin motivoitunut projektiin”
Kuva: Getty Images
Renault’n neuvonantaja sekä nelinkertainen maailmanmestari Alain Prost paljasti, että talli tarkkaili kolmea kuljettajaa korvaamaan Daniel Ricciardon. Aussi siirtyy McLarenille vain kahden kauden jälkeen.
Prost mainitsi Renaul’n pohtineen Fernando Alonsoa, Sebastian Vetteliä sekä Valtteri Bottasta potenitaaliseksi korvaajaaksi ensi kaudelle. Lopulta ranskalaistalli valitsi Alonson.
Vettel on voittanut neljä ja Alonso kaksi kuljettajien maailmanmestaruutta. Bottas puolestaan on ollut voittamassa tallimestaruutta Mercedekselle kolmesti.
– Siinä oli kolme suurta mestaria, Alonso, Vettel ja Bottas, Prost paljastaa AFP:n haastattelussa.
Bottaksen sopimus päättyy Mercedeksen kanssa kauden päätteeksi, mutta saksalaistalli on ilmaissut kiinnostuksensa jatkaa yhteistyötä. Vettel on vailla ajopaikkaa ensi kaudelle Ferrarin valitessa Carlos Sainzin saksalaisen tilalle kaudelle 2021.
Alonso poistui sarjasta vuonna 2018. Ajamista espanjalainen ei kuitenkaan lopettanut, päinvastoin. Alonso voitti molemmat mestaruutensa juuri Renault’n riveissä. Espanjalainen uskoo olevansa edelleen tarpeeksi nopea haastamaan voitoista.
– Sebastianin kanssa tilanne ei ollut niin selkeä, koska hänen motivaatiostaan ei saanut kovin selvää kuvaa. Myös Valtterin kanssa oli vaikeaa, koska hän on parhaassa autossa, Prost selvitti. Haluamme kuljettajan, joka ei ole vain korvaaja, mutta myös motivoitunut projektiimme.
Prostilta kysyttiin myös Alonson joskus kyseenalaisesta asenteesta. Ranskalainen myöntää puhuneensa asiasta Alonsolle.
– Kyllä, se oli aihe, jonka nostin hänen kanssaan esiin. Suoraan puhuen siinä on riskinsä, mutta hän puhui siitä avoimesti.
– Hän sanoi, että vuodet lajin ulkopuolella ovat tehneet hänestä aikuisemman. Hän tajuaa, että ei voi pettyä näin korkealla tasolla.
Prostin mukaan myös espanjalaisen markkina-arvo painoi vaakakupissa, vaikka se ei suurin syy palkkaamiselle ollutkaan
LUE MYÖS:
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat