Steiermarkin GP:n lähtöjärjestys uusiksi – yksi kuljettaja aloittaa varikolta

Sunnuntaina ajettavan Steiermarkin osakilpailun lähtöjärjestys on muuttunut lauantaista huomattavasti. Kolmea kuljettajaa on rangaistu aika-ajon jälkeen.
Ensimmäinen lähtöruutupudotus tapahtui jo perjantaina, kun viime kilpailun yllättäjä Lando Norris todettiin syylliseksi keltaisten lippujen alueella ohittamiseen. Norris sijoittui aika-ajossa kuudenneksi, ja starttaa sunnuntaina yhdeksännestä lähtöruudusta.
Seuraavaksi tuomariston eteen tuotiin Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc. Monacolainen oli syyllistynyt hidasteluun Daniil Kvjatin edellä toisessa sessiossa. Leclercin lauantai ei olisi voinut paljon huonommin mennä, monacolainen starttaa sijalta 14.
Sunnuntaina jaettiin vielä kaksi rangaistusta: ensimmäisenä vuorossa oli Kimi Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi. Italialaisen autoon jouduttiin asentamaan uusi vaihdelaatikko, joten hänet pudotettiin joukon hännille.
Giovinazzi ei ollut päivän ainoa rangaistava, sillä Haasin Roman Grosjean lähtee kilpailuun varikkosuoralta. Haas todettiin syylliseksi parc ferme -säännön rikkomiseen lauantaina. Grosjean ajoi ensimmäisellä kierroksellaan ulos radalta vaurioittaen autoaan.
Tuomaristo harkitsi ranskalaisen hylkäämistä kokonaan, mutta lopulta päättivät, että autoa oli pakko korjata, jotta Grosjean pystyy osallistumaan kilpailuun.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Steiermarkin GP ajetaan sunnuntaina kello 16:10.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan