Q1: Kuivuva rata loi olosuhteet yllätyksille – Williams lähes kahden vuoden tauon jälkeen jatkoon

Formula 1:n Steiermarkin GP:n aika-ajon ensimmäinen osio ajettiin erittäin märissä olosuhteissa. Märkä rata aiheutti paljon vesisumua, mikä vaikeutti näkyvyyttä merkittävästi.
Osion alussa ajat olivat todella vaatimattomia, mutta kun rata kuivui autojen kiertäessä, kierrokset parantuivat nopealla tahdilla.
Lopulta osion nopeimman ajan kellotti Mercedeksen Lewis Hamilton ennen Red Bullin Max Verstappenia sekä McLaren-kaksikko Lando Norrista ja Carlos Sainzia.
Hyvässä vauhdissa koko viikonlopun ollut Racing Pointin Sergio Perez oli vaikeuksissa sateessa. Meksikolainen ei saanut parannettua vaatimatonta aikaansa ja karsiutui lopulta jatkosta.
Perezin lisäksi jatkosta karsiutuivat Kimi Räikkönen, Antonio Giovinazzi, Romain Grosjean ja Nicholas Latifi.
Toinen Williams-kuski George Russell selviytyi puolestaan jatkoon. Jatkopaikka oli Russellin uran ensimmäinen Q1:stä ja Williamsin ensimmäinen lähes kahteen vuoteen. Edellisen kerran Williamsilla on selvitty ensimmäisestä osiosta jatkoon kaudella 2018 Brasilian GP:ssä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan