McLaren-pomo tiuskaisi kilpailijan suuntaan – ”Näyttävät viimein potentiaalinsa”

Racing Pointin vauhti on puhuttanut ympäri varikkoa helmikuusta lähtien. Tallia on syytetty viime vuoden Mercedeksen W10-auton kopioimisesta. ”Pinkiksi Mercedekseksi” tituleerattu brittitalli oli toisten harjoitusten nopein, kun Sergio Perez peittosi Max Verstappenin sekä Valtteri Bottaksen.
Racing Point väläytteli vauhtiaan jo viime viikolla haastamalla kärkitalleja harjoituksissa, mutta kilpailussa nopeus oli vielä hakusessa.
Itävallan GP:ssä McLaren veti pidemmän korren lähimmistä kilpakumppaneistaan Lando Norriksen ylittäessä ruutulipun kolmantena. Tallipäällikkö Andreas Seidl oli perjantain harjoitusten jälkeen toiveikas, mutta myönsi Racing Pointin nopeuden.
– Olen tyytyväinen, sillä todistimme taas haastavamme Ferrarin, Renault’n sekä Racing Pointin, Seidl kommentoi Sky sportsille. Mutta jos katsomme autoja edessämme, huomaamme miten Racing Point demonstroi ensi kertaa viime vuoden Mercedeksen potentiaalin.
Seidlin mukaan McLaren ei moisiin kierrosaikoihin pysty. Saksalainen oli silti tyytyväinen verratessaan aikoja viime viikon osakilpailuun. Hän ei kuitenkaan peitellyt ihmetystään:
– Emme olleet kaukana automme rajoista, mutta yllättäen Perez on puoli sekuntia meitä nopeampi, vaikka taistelimme heidän kanssaan viime aika-ajoissa.
Steiermarkin GP:n aika-ajot ovat vaarassa sateen uhan takia. Aika-ajojen peruuntuessa, voi myöhemmän vapaan harjoituksen tulokset määrätä sunnuntain lähtöjärjestyksen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan