Lewis Hamilton taivasteli F1-kauden ensimmäisen voitonsa olosuhteita – ”Outo vuosi”

F1-sarjan hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton päivitteli, kuinka erikoiselta tuntui voittaa poikkeusoloissa koronaviruspandemian keskellä.
Formulakauden ensimmäisessä kisassa Spielbergissä viime viikonloppuna kuusinkertainen mestari joutui nöyrtymään tallitoverinsa Valtteri Bottaksen takana.
Sunnuntaina englantilaistähti sai kuitenkin tasata tilit samalla radalla Steiermarkin GP:ssä.
Koko viikonloppu oli Hamiltonilta täydellinen – paalupaikka aika-ajoissa ja tyylipuhdas voitto itse kisassa.
Voittotilin avaus maistui Mercedes-staralle, vaikka olosuhteet olivatkin varsin erikoiset.
– Kuinka outo vuosi tämä onkaan. On upeaa olla taas täällä ajamassa ja voittamassa tällaisilla suorituksilla. Talli teki loistavaa työtä ja minun osuuteni oli vain pitää pakka kasassa, vältellä kivetyksiä ja tuoda voitto kotiin, brittipilotti hehkutti.
– Olen niin kiitollinen ollessani taas ensimmäisellä sijalla. Siitä tuntuu olevan jo pitkä aika. On hieno askel eteenpäin palata takaisin kärkeen vaikean viime viikonlopun jälkeen, Hamilton iloitsi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”