Lewis Hamilton halusi muistaa urheilijaa kypärässään – brittiä varoitettiin seurauksista

© Kuva: Getty Images

Rasismin vastainen taistelu on ottanut suurta roolia urheilussa ympäri maailmaa. Brittikuljettaja Lewis Hamilton on ollut Formuloiden johtava aktivisti kyseisen taistelun puolesta.

Hän sekä 13 muuta kuljettajaa polvistuivat ennen Itävallan GP:tä viime sunnuntaina osoittaakseen tukensa USA:n viime kuukausien tapahtumille. Polvistumisen aloitti vuonna 2016 amerikkalainen jalkapalloilija Colin Kaepernick. Kaepernick laskeutui USA:n kansallishymnin aikana yhden polven varaan protestoidakseen rauhanomaisesti vähemmistöjen kohtelua, varsinkin poliisin toimesta.

Hamilton paljasti, että hänen oli tarkoitus maalauttaa kypäräänsä tribuutti Kaepernickistä USA:n GP:tä varten, mutta häntä ohjeistettiin ylemmältä taholta sitä vastaan.

Puhuessaan ennen Steiermarkin GP:tä Motorsportille, Hamiltonin mukaan häntä varoitettiin seurauksista kypärään liittyen.

– Minua neuvottiin Yhdysvalloista, joku korkealla arvolla oleva sanoi, että nyt ei olisi oikea aika sille, Hamilton kommentoi. Hän varoitteli seurauksista, joten lopulta en pitänyt sitä kypärää.

– En muista ketkä siinä olivat mukana, ei sillä ole väliä. Minulla on edelleen se kypärä tallella, minkä tein Colinille. Puhuin siitä hänen kanssaan ja hän oli todella kannustava. Olen kiitollinen, että sain polvistua viime viikolla, hän (Kaepernick) kuitenkin oli se, kuka tämän aloitti.

Hamilton ei ole varma aikooko hän polvistua tulevaisuudessa ennen kilpailuja, mutta britti painottaa keskustelun jatkamista liikkeen jälkeenkin.

– Meillä ei taida olla samanlaista tilaisuutta tänä viikonloppuna ennen kansallishymniä. Minusta oli rohkaisevaa nähdä yksi talli osallistumassa protestiin, se taisi olla Red Bull. He polvistuivat yhden auton ympärillä, mikä oli minusta hienoa.

– Jos meillä on aikaa, minä ja tallini voisimme tehdä jotakin. Kyse on vain ajasta, sitä ei ole paljoa ennen kilpailua. Mutta tärkeää on käyttää tilaisuus hyväksi, ja käyttää tätä hetkeä levittääksemme tietoa tilanteesta, ja yrittää saada aikaan muutosta. Se ei tapahdu hetkessä.

Kaikki 20 kuljettajaa pitivät päällänsä ”End Racism” -paitoja ennen viime sunnuntain kilpailua.


Barcelona voittaa Napolin – nappaa JÄTTIKERROIN 50.00!

1. Avaa pelitili Betssonille.
2. Talleta 10-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Saat nyt jättikertoimen 50.00 Barcelonan voitolle Napolista.