F1-sarja saattaa joutua peruuttamaan Unkarin GP:n paikallisten viranomaisten tiukkojen koronavirussääntöjen vuoksi, kertoo Grandpx.news-sivusto.

Autourheilun kuninkuusluokan on määrä jatkaa poikkeuksellista Euroopan kiertuettaan ensi viikolla Unkarissa.

Vaikka suunnitelmien piti olla jo selvillä ja puitteiden kunnossa, on matkan varrella noussut uusia kysymysmerkkejä Budapestin osakilpailusta.

Unkarissa on uusia koronavirusrajoituksia, joiden rikkominen saattaa johtaa mittaviin sakkoihin. Muiden kuin EU-kansalaisten kohdalla sanktio saattaisi olla jopa vankeustuomio.

F1-sarjan kerrotaan nyt neuvottelevan Unkarin viranomaisten kanssa mahdollisista poikkeuksista tiukkoihin säännöksiin.

Huhujen mukaan formuloiden varavaihtoehtona olisi ajaa vielä kolmaskin kisa Itävallassa Red Bull Ringin radalla, jos yhteisymmärrystä ei unkarilaisten kanssa syntyisi.

Kyseisen mahdollisuuden vahvisti kuljettajien yhdistyksen GPDA:n johtaja Alex Wurz.

Chase Carey kysyi minulta, mitä kuskit sanoisivat Red Bull ringillä ajamisesta kolmesti putkeen. Sanoin hänelle, että jos se on ainoa tarjolla oleva rata voimme ajaa siellä vaikka kymmenen kertaa. Voimme siis reagoida ehkä nyt todella nopeastikin, kuskiveteraani valotti Österreich-lehdelle.