Lähde: Ensi viikon Unkarin F1-osakilpailu peruutusuhan alla – varakisa jo selvillä
Kuva: Getty Images
F1-sarja saattaa joutua peruuttamaan Unkarin GP:n paikallisten viranomaisten tiukkojen koronavirussääntöjen vuoksi, kertoo Grandpx.news-sivusto.
Autourheilun kuninkuusluokan on määrä jatkaa poikkeuksellista Euroopan kiertuettaan ensi viikolla Unkarissa.
Vaikka suunnitelmien piti olla jo selvillä ja puitteiden kunnossa, on matkan varrella noussut uusia kysymysmerkkejä Budapestin osakilpailusta.
Unkarissa on uusia koronavirusrajoituksia, joiden rikkominen saattaa johtaa mittaviin sakkoihin. Muiden kuin EU-kansalaisten kohdalla sanktio saattaisi olla jopa vankeustuomio.
F1-sarjan kerrotaan nyt neuvottelevan Unkarin viranomaisten kanssa mahdollisista poikkeuksista tiukkoihin säännöksiin.
Huhujen mukaan formuloiden varavaihtoehtona olisi ajaa vielä kolmaskin kisa Itävallassa Red Bull Ringin radalla, jos yhteisymmärrystä ei unkarilaisten kanssa syntyisi.
Kyseisen mahdollisuuden vahvisti kuljettajien yhdistyksen GPDA:n johtaja Alex Wurz.
– Chase Carey kysyi minulta, mitä kuskit sanoisivat Red Bull ringillä ajamisesta kolmesti putkeen. Sanoin hänelle, että jos se on ainoa tarjolla oleva rata voimme ajaa siellä vaikka kymmenen kertaa. Voimme siis reagoida ehkä nyt todella nopeastikin, kuskiveteraani valotti Österreich-lehdelle.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus