Miksi F1:ssä nähdään niin vähän italialaiskuskeja? Kimi Räikkösen tallitoverilta selkeä vastaus

Alfa Romeon kuljettajan Antonio Giovinazzin mukaan F1-sarjassa ajaa nykyisin niin vähän italialaisia puutteellisen rahoituksen vuoksi.
Kaikki tietävät, ettei autourheilun kuninkuusluokkaan nousta pelkällä lahjakkuudella nykyisin enää kuin äärimmäisen harvoin.
Yleensä jokainen kuskilupaus tarvitsee taustajoukkoihinsa rahakkaita sponsoreita, jotka tukevat matkassa kohti autourheilun kovinta kärkeä.
Vaikka F1-sarjasta löytyykin eri kansallisuuksia joka lähtöön, ovat italialaiset kuskit nykyään melkoinen harvinaisuus. Edes formuloiden kuuluisin talli Ferrari ei tahdo löytää tarpeeksi hyviä kotimaisia kuskeja riveihinsä.
Tällä hetkellä F1:n ainoan italialaiskuskin mielestä syy tilanteen takana on selvä – saapasmaan kuskikyvyiltä puuttuvat edellä mainittu taloudellinen tuki.
– Moottoriurheilussa pohja on hyvin tärkeä ja tuo pohja alkaa rahasta. On oltava paljon rahaa päästäkseen pitkälle moottoriurheilussa. Minunkin oli hankittava paljon rahaa itselleni useita kertoja päästäkseni F1:een, Giovinazzi sanoi Racingnews365-julkaisulle.
– Tuon rahan löytäminen ei ole kuitenkaan mahdollisesti kaikille, varsinkin kun lapsen ajattaminen jo varhaisestä iästä lähtien on todella kallista, Alfa-kuski harmitteli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”