Australiassa koronavirustartunnan saanut McLarenin työntekijä on parantunut taudista hyvin. Formula 1 -tallin johto kertoi asiasta tiedotteessa.

– Voin kertoa hyvillä mielin, että työntekijämme on toipunut hyvin ja oireet ovat kadonneet, tallin toimitusjohtaja Zak Brown sanoi tiedotteessa.

McLaren joutui asettamaan sairastuneen henkilön lisäksi 14 ihmistä karanteenin Melbournessa, jossa kauden avauskisa oli määrä ajaa. Sairastuneita on ollut kuitenkin vain tuo yksi.

– Karanteenissa oleva henkilöstömme on hyvillä mielin. He ovat saaneet fantastista tukea työkavereiltaan, meidän yhteistökumppaneilta ja F1-yhteisöltä.