Ferrarin F1-tähti vastasi ajotyyliään arvostelleille – ”Minulla on tappajan vaisto”
Kuva: Getty Images
Ferrarin monacolaiskuski Charles Leclerc myönsi omaansa aggressiivisen ajotyylin, josta saa ajoittain myös kärsiä.
22-vuotias kuskilupaus herätti viime vuonna ensimmäisenä Ferrari-kautenaan suurta huomiota radalla ärhäköillä otteillaan, jotka kertoivat vimmatusta voitonnälästä.
Nuorukaisen ajotapaan heijastuva raivokas taisteluasenne sai sekä kiitosta että risuja.
Joidenkin mielestä ajotyyli oli selvä syy virheisiin, jotka maksoivat ajoittain Leclercille mahdollisuuksia voittoihin.
[readmore from=”lecler charles”]
Vaikka monacolainen ei pyytelekään anteeksi luonnettaan, myöntää hän opin paikkansa.
– Minulla on tämä tappajan vaisto. Olen aina ollut tällainen. Teen aina parhaani ollessani autossa. En halua olla toinen, kolmas, neljäs tai viides. En välitä, haluan vain voittaa, Leclerc korosti Motorsport-Magazin.com-sivuston haastattelussa.
– Osa tekemistäni virheistä johtuu tästä asenteesta. Annoin kaikkeni joissain tilanteissa, joissa olisin voinut ottaa vain pisteet kotiin. Kaikki eivät pidä minusta siksi, mutta sellainen minä olen. Voin yhä oppia. Tällä asenteella on myös positiivisia puolia, mutta se vois olla haitaksi, Ferrari-pilotti mietiskeli.
– Minun on ymmärrettävä hallita tätä mentaliteettia tietyissä kohdissa. Olen aika varma, että se tulee kokemuksen mukana, Leclerc sanoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys