Alpha Taurin tallipäällikkö Franz Tost oli pahoillaan McLarenin varikkohenkilöstön koronavirustartunnoista, jotka pakottivat tallin vetäytymään Australian GP:stä ennen kilpailun perumista.

Ennen koko Melbournen kisaviikonlopun ja kevään muidenkin kisojen perumista tautipandemian vuoksi McLarenin kauden avaus oli mennyt jo mönkään.

Brittitallin työntekijällä oli todettu koronavirustartunta. Pian tartuntaepäilyjä oli useampikin.

Englantilaiset joutuivat eristämään miehensä ja vetäytymään koko viikonlopulta henkilöstönsä suojelemiseksi.

Alpha Tauri -pomo Tostilla riitti myötätuntoa kilpakumppaneilleen. Vaikka äkillisiin miehistövajauksiin onkin varauduttu italialaistallinkin riveissä, ymmärsi F1-konkari McLarenin ahdingon varsin hyvin.

– Toimme ylimääräistä henkilöstä mukaan varmuuden vuoksi. Jos yksi mekaanikko olisi tippunut joukoista, olisimme voineet korvata hänet. Jos moni ihminen on eristettynä, sitä ei voi korvata enää mitenkään, Tost harmitteli Speedweek-julkaisun haastattelussa.