F1-sarjan entinen toimitusjohtaja Bernie Ecclestone ehdottaa kauden perumisen harkitsemista.

Formulavuodesta on tulossa varsin erikoinen. Kauden kahdeksan ensimmäistä kilpailua on jo siirretty tai peruttu koronaviruspandemian vuoksi.

Kausi voisi alkaa näillä näkymin vasta 14. heinäkuuta Kanadassa. Siitäkään ei ole tosin varmuutta, sillä koronatapaukset ovat jatkuvassa kasvussa Montrealinkin alueella.

F1-sarja ilmoitti suunnittelevansa peruttujen kisojen ajamista uusina ajankohtina loppuvuoden mittaan. Jopa kesätauon käyttöä kisojen korvaamiseen on väläytelty.

Takavuosien F1-johtajan Ecclestonen mielestä koko kausi alkaa kuitenkin näyttää tuhoon tuomitulta. Englantilaisveteraanin puolesta formulat voisi jo pian unohtaa tältä vuodelta.

– Mitäkö minä tekisin? Sanoisin, että lopetamme keskustelut yhdenkään kisan ajamisesta tänä vuonna, britti täräytti Reutersille.

– Se on ainoa asia, jonka voisi tehdä turvallisesti kaikkien kannalta ilman, että kukaan alkaisi tehdä hölmöjä järjestelyjä, jotka eivät voisi ehkä toteutua, Ecclestone perusteli kantaansa.