Williamsin tallipäällikkö Claire Williams kertoi BBC:lle joutuneensa kuulemaan epäilyjä kyvyistään johtaa F1-tallia sillä perusteella, että hänestä tuli äiti.

Vuonna 2013 isänsä perustaman klassikkotallin haltuunsa ottanut Williams on saanut kärsiä varsin vanhanaikaisista asenteista koko uransa ajan.

Kun F1-konkari sai ensimmäisen lapsensa, kuului varikon ja fanien suunnalta varsin karuja puheita.

– Eräs ihminen sanoi minulle kerran monien ajattelevan F1-varikolla, että tallillamme alkoi mennä huonosti tultuani raskaaksi ja saatua vauvan. Enkö minä saa tehdä lasta, jos johdan F1-tallia naisena? Tämä on häpeällinen asenne suoraan 19. vuosisadalta, Williams taivasteli BBC:n haastattelussa.

– Vaikeutemme eivät johdu siitä, että olen äiti. Haluaisin näyttää varikolle tänä vuonna, että nainen, vaimo ja äiti voi silti pyörittää F1-tallia menestyksekkäästi, tallijohtaja toivoi.