Paljastus: Schumacher oli lähellä päätyä Kimi Räikkösen tallikaveriksi
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen oli erittäin lähellä saada tallikaverikseen kaudeksi 2020 Mick Schumacherin. Autosportin lähteen mukaan Alfa Romeo mietti tosissaan saksalaisen nostamista talliin Antonio Giovinazzin tilalle.
Tallipomo Frederic Vasseur kertoi aiemmin tallin miettineen heikon alkukauden ajaneen Giovinazzin tiputtamista kauden 2019 päätteeksi. Keskustelut kävivät kuumimmillan syyskuisen Belgian GP:n jälkeen, kun Giovinazzi oli rysäyttänyt ulos pistesijalta vain pari kierrosta ennen maalia.
Typerä ulosajo oli maksaa Kimi Räikkösen tallikaverille työpaikan: ”Tällaiset tapahtumat ovat uran kannalta ratkaisevia”
Schumacher, joka kuuluu Ferrarin junioriakatemiaan, ajoi päättyneellä kaudella Formula 2 -sarjassa. Keväällä hän oli päässyt testaamaan jo sekä Ferrarin että Alfa Romeon F1-autoja, mikä pyöritti miehen ympärillä vellonutta hullunmyllyä entisestään.
Giovinazzin F1-uran synkimmällä hetkellä tallijohto joutui miettimään tarkasti kauden 2020 suunnitelmiaan. Lopulta palaset loksahtelivat kohdilleen, kun Giovinazzi ajoi hienosti pisteille kahdessa seuraavassa kilpailussa, osoittaen olevansa tallille hyödyllinen kuljettaja.
Autosportin mukaan tallin päätökseen jatkaa Giovinazzin kanssa vaikuttivat lopulta paitsi italialaisen parantuneet otteet, myös Schumacherin takkuinen kausi Formula 2 -sarjassa. Yhden voiton kauden aikana ajanut Schumacher oli lopulta sarjapisteissä 12:s.
LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mick Schumacher isänsä veroinen, vai rakennetaanko satutarinaa väärin perustein?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”