Nyt se on varmaa! F1-sarjaan tulossa Aston Martinin nimikkotalli jättikaupan myötä
Kuva: Getty Images
Racing Pointista tallin nimi muuttuu ensi vuonna Aston Martiniksi kanadalaispohatta Lawrence Strollin ostettua autoyhtiön osakkeita reilulla 216 miljoonalla eurolla.
Miljardööri Strollin aikeista ostaa Aston Martinin autoyhtiö on puhuttu jo pitkään. Miehen tiedettiin kaavailevan massiivista osakekauppaa brittifirman kanssa.
Racing Pointin osaomistajan ja tallin kuljettajan Lance Strollin isällä oli suunnitelmissa muuttaa alun perin Force Indian raunioille perustetun tallin nimeksi Aston Martin.
Nyt haaveesta on tulossa totta. Strollin ja Aston Martinin välinen kauppa sai tänä perjantaina vahvistuksen.
Kanadalaisliikemies on hankkinut itselleen 16,7 prosentin omistusosuuden yhtiöstä. Stroll tulee myös liittymään Aston Martinin johtokuntaan.
Aston Martin on tekemässä Racing Pointin kanssa viisivuotisen sponsorisopimuksen, jonka arvon uumoillaan vastaavan suunnilleen brittifirman nykyistä 20 miljoonan dollarin liittoa Red Bullin kanssa.
Racing Point muuttaa nimensä Aston Martiniksi ensi kaudella. Tämän vuoden Aston Martin jatkaa vielä yhteistyössä Red Bullin kanssa. F1-talli ja autoyhtiö ovat sitoutuneet yhteiseen Valkyrie-hyperautoprojektiin, jonka on määrä valmistua tämän vuoden aikana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen