Williamsin mukaan sarja poikkeuksellisen huonoa tuuria johti varaosien ehtymiseen aivan liian ajoissa kesken kautta.

Lähtiessään kauteen takavuosien menestyjätalli tiesi, ettei luvassa olisi helppoa vuotta.

Brittitallin rahavarannot olivat auttamattoman heikot. Tuore auto saatiin juuri ja juuri valmiiksi kauden avauskisaan mennessä.

Kolareihin ja teknisiin vikoihin ei olisi liiemmin varaa. Niiltä Williams ei kuitenkaan valitettavasti säästynyt. Robert Kubica kolaroi muun muassa Venäjällä. George Russell ruttasi autonsa Singaporessa.

Yhtäkkiä varaosat olivatkin lopussa. Williams joutui todella pahaan painekattilaan.

– Varaosien puute on ollut todella haastavaa tallille. Meillä oli valtava jakso huonoa onnea. Kun ajatellaan, millainen vuosi meillä on ollut se ei ole varmaankaan kovin yllättävää, tallipomo Claire Williams huokaisi Racefansin haastattelussa.

– Osa tilanteista, varsinkin etusiiven osalta olivat täysin käsiemme ulkopuolella. Tämä on luonut selvästi järjetöntä painetta tiimille etenkin tehtaalla osien valmistuspuolella, tallijohtaja harmitteli.